Painoluokat nyrkkeilyssä

Nyrkkeily on todella monipuolinen ja fyysisesti haastava laji. Jos olet kiinnostunut itsepuolustuksesta, haluat kohottaa kuntoasi ja polttaa rasvaa, on nyrkkeily sinulle juuri oikea harrastus. Nyrkkeilyä on tarjolla aina juniorinyrkkeilystä kilpatasolle asti, myös naisille on yleensä oma ryhmänsä. Nyrkkeily kehittää koordinaatiokykyä ja fyysistä kuntoa tehokkaasti. Lajia säännöllisesti harrastavat ovat fyysisesti kestäviä, voimakkaita ja nopeita. Nyrkkeily kehittää myös todella tärkeitä luonteenpiirteitä, kuten itsehillintää, itseluottamusta, kunnioitusta ja hyviä käytöstapoja.

Nyrkkeilyssä on olemassa eri painoluokkia, jotta nyrkkeilijät voisivat saada oman kokoisiaan vastustajia. Pituusrajaa ei tosin ole, joten toinen vastustajista voi olla jopa päätä pidempi, ja joskus enemmänkin. Molemmilla on kuitenkin, pituuserosta huolimatta, omat etunsa ottelutilanteessa. Painoluokkia on monta ja monissa niistä on lisäksi erikseen sekä ylempi että alempi sarja.

Korsisarja on kaikkein keveimmille kilpailijoille, eli maksimissaan 47,6-kiloisille. Kärpässarja on 49-52,2-kiloisille, riippuen siitä, kuuluvatko he alempaan vai ylempään sarjaan tai jonnekin näiden kahden välille. Painoluokan hallitseva mestari on tällä hetkellä nicaragualainen Román González. Kääpiösarja on tarkoitettu 53,5-55,3-kiloisille nyrkkeilijöille. Höyhensarjalaiset puolestaan kuuluvat 57,2-59-kiloisiin kilpailijoihin. Kevytsarjaan kuuluvat nyrkkeilijät painavat enimmillään 61,2-63,5 kiloa, riippuen siitä, ovatko he kevytsarjaa vai ylempää kevytsarjaa. Tämän hetken kuuluisin kevytsarjassa otteleva on yhdysvaltalainen Floyd Mayweather Jr., joka on voittanut kaikki 48 ammattilaisotteluaan. Välisarjassa kilpailevat painavat 66,7-69,9 kiloa, ja keskisarjassa 72,6-76,2 kiloa. Enintään 79,4-kiloiset ottelevat raskaassa keskisarjassa.

Nyrkkeilijän painon ollessa maksimissaan 90,72 kiloa, kuuluu hän alempaan raskaaseen sarjaan, eikä heillä ole ylärajaa painon suhteen. Kyseiset painoluokat koskevat WBO:ta, WBC:tä, WBA:ta sekä IBF:ää, eli ammattilaisnyrkkeilyä. Amatöörinyrkkeilyssä ja olympialaisissa käytettävät painorajat ovat suurpiirteisempiä.

Vedonlyöjille nyrkkeilyottelut ovat mitä parasta viihdettä ja samalla totisinta totta. Nyrkkeilyssä löydään vetoa isoistakin summista, ja pelejä seurataan yleensä livenä urheilukanavien kautta. Vaikkei vedonlyöntiä harrastaisikaan, ovt nyrkkeilyottelut hauskaa ajanvietettä. Nyrkkeilyn tulokset löytyvät usean lehden urheilusivuilta ja TV:n kautta, mutta parhaat ottelutulokset löytyvät täältä!